What the Hell Is Wrong With People?
10.9 - 26.9 2010
.jpg)
Teoksemme pohjaavat tunnepitoiseen käsitykseen maailmasta jossa elämme ja jonka osia olemme. Emme kuvaa näkemäämme vaan teoksemme luovat sen sijaan maailman jossa ihmiset ja paikat, tilanteet ja suhteet paljastavat sisimmän salaisen olemuksensa. Teoksemme muodostavat yhdessä ilmapiirin johon katsoja kutsutaan osaksi hienovaraisen erilaista olemassaoloa.
Vaikka kuvakielemme ensi näkemältä vaikuttaa syntyvän jokapäiväisestä elämästä, ei esittämämme maailma toimi arkielämän sääntöjen mukaan. Fyysisen olemisen sijasta kuvat käsittelevät pikemminkin mielentilaa. Vaikka käytämme perinteisesti puhtaasti kuvaamiseen yhdistettyä valokuvausta ja videota, emme jälleenesitä ympäristöämme. Käytämme sen sijaan vertauskuvallista kuvakieltä tuodaksemme esiin sisäistä maailmaamme.
-Aada Sigurlina Niilola ja Dagmar Weiss
Helsingissä syntynyt Aada Sigurlina Niilola valmistui ensin työterapeutiksi pääaineenaan psykiatria. Vuonna 1991 hän suoritti BA-tutkinnon Turun Taideakatemian valokuvaosastolta. Hän lopettelee parhaillaan maisteriopintojaan Kuvataideakatemiassa Helsingissä, tila-aikataiteen osastolla. Hän työskentelee sekä valokuvan että liikkuvan kuvan parissa.
Dagmar Weiss syntyi ja kasvoi Saksassa missä hän Universität Bielefeldissä suoritti valokuvauksen ja elokuvadesignin tutkinnon. Hän muutti Helsinkiin vuonna 2006 jatkaakseen opintojaan maisterintutkinnolla. Hän valmistui Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun valokuvaosastolta keväällä 2010. Hänen painopisteitään on linssikeskeinen media kuten valokuva, video ja elokuva. Hänen vaikutteensa löytyvät tosin usein maalauksen tai kirjallisuuden parista Siten hänen ilmaisutapojensa kirjo on laaja ja sisältää kollaasitekniikoita, veistoksellisia objekteja ja tekstiä.